Staying awake to chase a dream
Tasting the air you're breathing in
I know I won't forget a thing

HENRY LOCKE

VIRALLINEN NIMI Henry Oswald Alexander Locke KUTSUMANIMI Henry
SYNTYMÄAIKA JA -PAIKKA 24.12.1976, Washington D.C., USA (39-vuotias)
SEKSUAALINEN SUUNTAUTUMINEN hetero SUKUPUOLI mies
ASUINPAIKKA Brooklyn Heights, NYC, New York
SIVIILISÄÄTY palannut yhteen entisen puolisonsa Audrey Millerin kanssa
PERHESUHTEET entinen puoliso (eronnut 2015) Audrey Miller,
jonka kanssa tytär Jenny Locke (s. 1.12.2010 - kadonnut 2016)

AMMATTI FBI:n osastopäällikkö, New York City (2014-)
ENTISET VIRAT asiantuntija, US Department of the Army (2009-2014),
tiedusteluyksikkö, US Army Delta Force (2007-2009),
tarkka-ampuja, US Army Rangers (2003-2007)
KIELITAITO englanti (äidinkieli), saksa ja ranska

LUONNE

Henry vaikuttaa päällisin puolin karismaattiselta ja ekstrovertilta persoonalta. Mies taitaa kohteliaisuuksien lausumisen ja kevyen huumorin heiton leikiten, joten hänestä on vaikea olla pitämättä. Henry luottaa karismansa pureutuvan persoonaan kuin persoonaan, ja jos joku tuntuu vieroksuvan häntä, niin hän vastaanottaa sen vain haasteena. Henry ei nimittäin luovuta, ennen kuin on saanut toisen kiedottua sormensa ympärille. Ammattinsa puolesta mies onkin taitava lukemaan muita ihmisiä ja näkemään useimpien persoonien lävitse. Kyseisen taidon avulla Henry on kyvykäs manipuloimaan ihmisiä puolellensa ja saamaan heidät tekemään jopa palveluksia hänelle. Henry ei myöskään epäröi käyttää heitä hyväkseen tavoitellessaan päämääriään.

Henry omistautui palvelemaan Yhdysvaltoja jo varhaisessa vaiheessa nuoruuttaan. Uranvalinnastaan johtuen hän onkin nähnyt elämässään enemmän kuin tarpeeksi väkivaltaa ja julmuutta, mikä on koulinut 12-vuotiaana orvoksi jääneestä Henrystä kivenkovan ja määrätietoisen ammattisotilaan. Hän ei anna kenenkään pomppia turhaan silmilleen ja on kiivas pitämään omista näkemyksistään kiinni. Henryn jäänsiniset silmät yhdistettynä hänen kylmän rauhalliseen katseeseensa riittävätkin aiheuttamaan muille vilunväristyksiä, joten harva hänelle uskaltaakaan edes väittää vastaan. Toisaalta mies nauttii siitä, jos joku kykenee haastamaan hänet älyllisesti vaativaan debattiin. Päällikön roolissa häneltä ei kuitenkaan yleensä löydy ymmärrystä sietämään ylimääräistä niskurointia alaisiltaan.

Henry on tapojensa orja. Armeijan palveluksessa ison osan elämästään viettäneenä hän on oppinut pitämään tarkasti kiinni aikatauluistaan ja suunnitelmistaan. Hän tarvitsee elämäänsä tietynlaista säännöllisyyttä ja vannoo järjestelmällisyyden nimeen. Hän suhtautuu erityisen epäsuopeasti viime hetken muutoksiin tai katteettomiin lupauksiin, jotka ovatkin varma tapa käydä Henryn hermoille. Mies pyrkii suunnittelemaan kaiken valmiiksi ja on erittäin pikkutarkka työssään, eikä jätä mitään ikinä puolitiehen. Kunnianhimoisena Henry nauttii haasteista ja vaatiikin perfektionistina itseltään aina täydellistä suoriutumista. Herra pyrkii pistämään aina paremmaksi, sillä tietynlainen tasaisuus ja vaatimattomuus elämässä lamaannuttaa ja masentaa hänet. Pitkän armeijapalveluksen ansiosta hän kykeneekin venyttämään itsensä ongelmitta äärirajoille, jos sitä vaaditaan. Mies ei pelkää myöskään liata käsiään, sillä hän on valmis käyttämään kyseenalaisiakin keinoja saavuttaakseen tavoitteensa.

Henryn lapsuudentraumat hänen vanhempiensa menetyksestä johtuen ovat muokanneet hänen suhtautumistaan muihin ihmisiin ja erityisesti luottamukseen. Mies luottaa harvoihin, ja heihinkin hän turvautuu vain erittäin tarkan harkinnan tuloksena. Henry on tottunut käsittelemään murheitaan omillaan, eikä hän ole oikeastaan ikinä oppinut toimimaan muulla tavalla. Hän purkaa kaiken tunteellisen paineensa töissä, ja työstä onkin muodostonut hänelle pakkomielteinen pakokeino todellisuudesta. Henryä voisikin kuvailla työnarkomaaniksi.

Henry on taitava piilottamaan todelliset tunteensa muilta ja hän pitäytyy yleensä neutraalina, mutta välillä hän saattaa hermonsa menettäessään puhjeta raivonpuuskaan. Jos Henryn onnistuu suututtamaan, niin hän on erittäin pitkävihainen ja jopa kostonhimoinen. Hän ei anna anteeksi helpolla, vaan pyrkii satuttamaan toista henkilöä vähintäänkin samalla mitalla takaisin. Hermostuessaan mies ei säästele sanojaan, ja hän osaakin olla todella loukkaava ja häijy.1 Vaikka Henry saattaakin vaikuttaa häikäilemättömyytensä vuoksi epämiellyttävältä ja jopa moraalisesti arvelluttavalta, niin pohjimmiltaan hän on kuitenkin aina oikeudenmukainen ja reilu. Hän pyrkii kohtelemaan kaikkia tasavertaisesti väheksymättä ketään sotilasarvoon, nimeen, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai ihonväriin katsomatta, sillä hänen vanhempansa ovat kasvattaneet hänet toimimaan niin. Arvot ovat hänelle tärkeitä, ja niiden vuoksi hän on valmis tekemään mitä vaan. Hän on erittäin lojaali puolustamiansa arvojansa kohtaan, mutta erityisesti omille läheisilleen. Henryn luottamuksen voittaneet harvat ihmiset merkitsevät hänelle paljon, ja hän on erittäin suojelevainen heitä kohtaan.

ULKONÄKÖ

Henry on 179 cm pitkä ja vantterarakenteinen mies. Iho on vaalea ja herkästi auringossa päivettyvä. Kasvot ovat mieleenpainuvan karkeapiirteiset ja maskuliiniset, ja iholle on piirtynyt syviä uurteita, jotka saavat miehen näyttämään hieman ikäistään vanhemmalta. Kirkkaansinisiä silmiä on vaikea olla huomioimatta, sillä ne muistuttavat sävyltään kirkasta jäätä. Silmiä kehystävät ripset ja kulmakarvat ovat väriltään erittäin vaaleat, lähes huomaamattomat. Hiukset ovat luonnostaan hiekanvaaleat, malliltaan huolitellut ja lyhyiksi leikatut. Henry pitää kasvonsa yleensä siistittynä partakarvoitukselta, mutta välillä leukaa koristaa pieni sänki, jossa on vaaleiden karvojen seassa muutama harmaantunutkin haiven.

Henryn vaatearsenaalia hallitsevat puvut, kauluspaidat, neuleet ja suorat housut. Värimaailma on hillitty: murrettuja, maanläheisiä sävyjä, valkoista ja mustaa. Henry pukeutuu aina huolitellusti ja siististi kenkiään myöten, eikä hänen päällään näe koskaan parhaat päivänsä nähnyttä vaatekappaletta. Vaatteet ovat peräisin lähes poikkeuksetta merkkiliikkeistä (mm. Tom Ford, Tommy Hilfiger, Hugo Boss ja Giorgio Armani). Henry tuntee olonsa mukavaksi puvuissaan, minkä huomaakin miehen olemuksesta, kun hän kantaa niitä tietyllä ryhdikkyydellä. Arvokkaan tyylin kruunaavat kalliit, sveitsiläiset rannekellot ja klassiset herrainkengät, joita Henry omistaa useamman parin eri väreissä.

Armeijan palveluksessa suurimman osan elämästään viettänyt Henry on luonnollisesti erittäin tarkka fyysisen kuntonsa ylläpitämisestä. Hänen kehonsa on atleettisen lihaksikas ja jäntevä, joka on täysin puhtaasti säännöllisen kuntoilun ja kurinalaisuuden tulosta. Vartalo ei ole kuitenkaan läheskään virheettömän näköinen, sillä keho on ollut vuosien aikana suurien koetusten alla ja ottanut osumaa luodeistakin. Arpia löytyy enemmän, kuin kahden käden sormin pystyisi edes laskemaan. Rintakehää peittää yksi huomattavan suuri arpi, joka on syntynyt Jemenin komennon aikaisesta loukkaantumisesta, kun Henry jäi räjähtäneen rakennuksen alle. Kaikkiin koettelemuksiin nähden mies on kuitenkin palautunut hyvin loukkaantumisistaan, vaikka välillä jotkut raajat vihoittelevatkin ehkä keskimääräistä enemmän, kun ikää on tullut lisää.

Henryn näkö alkoi heikentyä 30-vuotiaana, mikä ilmenee huonona lähinäkönä. Mies omistaa paksusankaiset, klassisesti muotoillut silmälasit, joita hän käyttää yleensä työskennellessään toimistolla. Käytännöllisyyden vuoksi Henry suosii kuitenkin enemmän piilolinssejä, jotka eivät häiritse menoa kenttähommissa tai urheillessa. Henry ei ole koskaan ollut erityisen perso roskaruoan perään, ja hän syö pääsääntöisesti terveellisen ja monipuolisen ruokavalion mukaan. Ainoana suurena epäterveellisenä paheena miehellä on oikeastaan tupakointi, jonka hän aloitti armeijapalveluksensa alkuaikoina. Nikotiini on Henrylle tärkeä stressinlieventäjä, eikä hän ole yrityksistään huolimatta päässyt tavasta koskaan lopullisesti eroon. Alkoholia kuluu huomattavan vähän, sillä Henryllä on nuorempana ollut alkoholin kanssa ongelmia, ja hän pyrkii nykyään pysymään visusti poissa siltä tieltä. Hän nauttii lasillisen tai muutaman seurustelumielessä aina silloin tällöin, mutta humalahakuisesti Henry ei juo enää edes hukuttaakseen murheitaan.

MENNEISYYS

Henry Locke syntyi jouluaattona 1981 George Washingtonin yliopistollisessa sairaalassa, Washington DC:ssä. Hänen isänsä oli Oswald Locke, joka työskenteli Yhdysvaltojen oikeusministeriön alaisuudessa asiantuntijana. Hänen äitinsä Helen Locke (o.s. Connor) työskenteli myös valtion merkittävässä virassa, mutta valtiovarainministeriössä. Henryn vanhemmat pyrkivät tasapainoilemaan parhaansa mukaan töiden ja poikansa välillä, mutta työt kaikessa vaativuudessaan veivät silti suurimman osan molempien ajasta. Helenin äitiysvapaan päätyttyä Henry viettikin suurimman osan ajastaan lastenhoitajan hoivissa, joka oltiin palkattu perheeseen helpottamaan arkea. Molempien vanhempien urat pitivät perheen tiukasti DC:ssä, jossa Henry asui koko varhaislapsuutensa. Valtion virkahenkilöinä Oswald ja Helen pitivät isänmaallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja sivistystä arvomaailmojensa vankimpina peruspilareina, joiden arvostuksen myös Henry omaksui kasvatuksen kautta. Henrystä kasvoikin erityisen hyväkäytöksinen lapsi, sillä ollessaan tarpeeksi vanha hän osallistui vanhempiensa kanssa illalliskutsuille ja muihin tilaisuuksiin, joihin Oswald ja Helen töidensä puolesta osallistuivat. Henry hurmasi aikuiset paitsi kohteliaisuudellaan, mutta myös aiheutti ihailua yleissivistyksensä tasolla jo pienenä. Hän oppi lukemaan kuusivuotiaana ja osoitti jo varhaisessa iässä kiinnostusta yhteiskunnallisia asioita kohtaan. Toki vahvasti vanhempiensa vaikutuksesta, jotka kävivät päivittäin ajankohtaisia tapahtumia läpi päivällispöydässä aina työpäivien päätteeksi, joita Henry kuunteli korvat tarkkana. Pieni lapsi ei tietenkään täysin kyennyt muodostamaan omia kantojaan kovinkaan kriittisellä tasolla, mutta nippelitiedon osaaminen oli Henryllä täysin omaa luokkaansa. Aivan kaikissa se piirre ei kuitenkaan aiheuttanut ihastusta. Henry onnistui usein ajamaan hoitajansa ja toiset lapset raivon partaalle, jotka pitivät häntä lähinnä erittäin pikkuvanhana tapauksena.

Henry aloitti peruskoulunsa kotiopetuksen piirissä. 9-vuotiaana hän aloitti 4. luokan St. Albans Schoolissa, joka on yksityinen sisäoppilaitos pojille DC:ssä. Oswald oli aikoinaan valmistunut samasta koulusta. Sisäoppilaitoksessa Henry menestyi kiitettävästi kaikissa oppiaineissa, mutta erityisen kirkkaasti hän loisti historiassa ja kielissä. Henry oli aloittanut kotiopetuksessa ranskan ja saksan alkeiden opiskelun, joten hänellä oli kohtalaisen hyvä pohjatieto. Hän osallistui myös hyvällä menestyksellä koulun urheiluaktiviteetteihin, jotka olivat olennainen osa sisäoppilaitoksen elämää. Henry kuului koulun haavipallojoukkueeseen, jonka lisäksi hän harrasti painia ja seinäkiipeilyä.

21. joulukuuta 1993 Henrystä tuli orpo. Hänen vanhempansa olivat olleet viikon kestäneellä visiitillä Englannissa, vierailemassa Helenin sukulaisten luona, ja heidän tarkoituksenaan oli ollut palata samana aamuna Yhdysvaltoihin. Lento ei ollut kuitenkaan koskaan saavuttanut määränpäätään, sillä se oli räjähtänyt Skotlannin yllä melko pian nousun jälkeen. Selviytyjiä ei ollut. Onnettomuuden syyksi epäiltiin terroristi-iskua, johon oli myös vahvat näytöt, mutta varsinaisia syyllisiä ei saatu kiinni. Kolme päivää onnettomuuden jälkeen Henry täytti 12. Hän vietti syntymäpäiväänsä isänsä veljen, eli Harryn, perheen luona New Yorkissa, johon hänet oltiin otettu huostaan. Harry oli myös Henryn kummisetä ja näin ollen testamentin mukaan hänet nimettiin Henryn huoltajaksi. Onnettomuuden aiheuttama järkytys laukaisi Henryssä shokin, eikä hän suostunut puhumaan sanaakaan melkein koko joululoman aikana. Kun Harry-setä oli lopulta ottamassa yhteyttä sisäoppilaitokseen ja oli aikeissa anoa Henrylle vapautusta loppulukukauden opinnoista, niin Henry alkoi puhua. Hän vaati sedältään, että pääsisi takaisin kouluun. Harry luopui aikeistaan ja antoi Henryn jatkaa koulua sillä ehdolla, että hän suostuisi reippaasti käymään psykiatrin vastaanotolla. Ja Henry suostui.

Henry palasi lomilta jopa entistäkin määrätietoisempana ja motivoituneempana oppilaana. Hän kävi säännöllisesti psykiatrin vastaanotolla, kuten oli setänsä kanssa sopinut, mutta inhosi sitä, eikä kokenut saavansa mitään hyötyä tapaamisista irti. Henry oli onnettomuuden jälkeen aiempaa vaitonaisempi persoona, eikä suostunut puhumaan enempää kuin muutamalla sanalla tai yhdellä lauseella onnettomuudesta tai vanhemmistaan. Ulospäin hän vaikutti kuitenkin täyspäiseltä ja terveeltä, joten tarkkailujakson jälkeen Henryn tapaamiset psykiatrin kanssa harvenivat. Sisimmissään hän tunsi syvää surua tapahtuneesta ja kaipasi rakkaita vanhempiaan. Henryn tapa käsitellä surua perustui kuitenkin sille, ettei hän koskaan myöntänyt täysin miten paljon suri, vaan kätki tunteet syvemmälle. Suru korvautui vihalla ja inholla, jota hän tunsi onnettomuuden aiheuttajia kohtaan. Vaikka onnettomuuden pääsyylliset olivat jääneet mysteeriksi, niin hän kohdisti vihansa kaikkia terroristeja ja rikollisia kohtaan. Henry oli tiennyt aina haluavansa tehdä tulevaisuudessa työtä jollain tapaa liittyen yhteiskuntaan. Hänen vanhempiensa ollessa vielä elossa Henry olikin suunnitellut uraa valtion virkamiehenä, vanhempiensa tavoin. Onnettomuuden jälkeen suunnitelmat kuitenkin muuttuivat. Hän päätti omistaa koko elämänsä rikollisuuden ja terrorismin kitkemiselle Yhdysvaltojen armeijan palveluksessa. Henry haaveili salaa pääsevänsä joskus vanhempiensa henget vaatineen terroristi-iskun suunnittelijan jäljille ja tätä kautta pääsevänsä kostamaan heidän kuolemansa henkilökohtaisesti. Henry ei kuitenkaan paljastanut haavettaan kellekään, sillä tiesi, ettei tulevaisuuden uran edistymisen kannalta olisi järkevää osoittaa olevansa kostonhimoinen. Henry asui lomilla New Yorkissa setänsä perheen luona, johon kuului Harryn lisäksi hänen vaimonsa Tina ja heidän yhteiset lapsensa Olly ja Sigrid. Olly oli Henryä viisi vuotta nuorempi ja Sigrid kahdeksan vuotta nuorempi. Henry vietti kuitenkin valtaosan elämästään sisäoppilaitoksessa, joten hän näki nuorempia serkkujaan vähemmän, kuin koulukavereitaan, joihin hän solmi syvempiä ystävyyssuhteita. Hänen välinsä setänsä perheen kanssa olivat kuitenkin aina kohtalaisen hyvät.

Henry valmistui St. Albansista vuosikurssinsa toiseksi parhaana oppilaana. Hän sai erinomaiset suositukset koulultaan hakiessaan West Pointin sotilasakatemiaan, ja johon hän myös pääsi kirkkaasti sisään. Henry pääsi akatemiassa näyttämään motivaationsa ja taitonsa. Hänen harrastuksistaan oli paljon hyötyä, sillä vastaavanlaisia taitoja vaadittiin myös armeijassa. Henry suoritti West Pointissa tutkintonsa kunniakkaasti läpi ja sai suositustensa ansiosta suoraan valmistumisensa jälkeen mahdollisuuden osallistua US Army Rangers-joukon pääsytesteihin. Hän osallistui vaativiin testeihin ja läpäisi ne. Henry aloitti palveluksensa Rangerseissa vuonna 2006, jossa hänet sijoitettiin ryhmään, joka suoritti tarkka-ammunta- ja rynnäkköoperaatioita ympäri maailmaa. Hän toimi ryhmän palveluksessa aina vuoteen 2010 saakka, jolloin hän sai ylemmiltä tahoilta tarjouksen lähteä kouluttautumaan armeijan johtotehtäviin, United States Army Command and General Staff Collegeen. Koulutus kesti vuoden, jonka jälkeen Henry yleni urallaan US Army Delta Force-ryhmään. Delta Forcessa Henry toimi erään tiedusteluyksikön johtajana. Hän ehti palvella yksikössä kolme vuotta, ennen kuin haavoittui eräässä operaatissa niin pahasti, että joutui jäämään sivuun palveluksesta. Henryn joukot olivat Jemenissä osallistumassa Al-Qaidan panttivankien vapauttamisoperaatioon. Terrroristijärjestö oli saanut kuitenkin vihiä operaatiosta ja se epäonnistui pahasti sillä rakennus, jossa panttivankeja pidettiin, räjäytettiin. Henryn joukot selvisivät iskusta kohtalaisen vähäisin vammoin, sillä Henry oli ehtinyt varoittaa heitä, kun oli itse tajunnut tilanteen olevan pielessä. Hän oli kuitenkin poistumassa rakennuksesta viimeisenä ja jäi sortuvan rakennuksen alle. Isku tappoi heti sisällä olleet neljä amerikkalaista ja kaksi saksalaista panttivankia, mutta Henryn henki pelastui joukkojen ripeiden pelastustoimien ansiosta. Hänet kuljetettiin sotilashelikopterilla välittömästi jatkohoitoon. Henry oli jäänyt raskaan tukipilarin alle, minkä seurauksena häneltä oli murtunut kolme kylkiluuta ja oikea käsivarsi (jolla hän oli viime hetkellä ehtinyt suojata rintakehäänsä). Sen lisäksi Henryn päähän oli kohdistunut isku räjähdyksen voimasta, joka oli iskenyt hänet maahan ennen rakennuksen sortumista. Henry kärsi vakavasta sisäisestä verenvuodosta ja lääkäreillä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa, kuin vaivuttaa hänet koomaan, jotta hänen selviytymismahdollisuudet suurenisivat. Henry ehti olla koomassa kolme viikkoa, ennen kuin hänen tilansa vakautui niin, että hänet pystyttiin herättämään.

Henry määrättiin pitkälle toipumisjaksolle ja hänet sivuutettiin Delta Forcen palveluksesta. Kesti vuosi, ennen kuin hän oli toipunut onnettomuudesta työkykyiseksi. Vuosi oli Henrylle henkisesti erittäin raskas, sillä hän tunsi syyllisyyttä operaation epäonnistumisesta. Hän ei osannut elää normaalia elämää, sillä hän oli sisäoppilaitoksesta valmistumisen jälkeen vannonut elävänsä vain ja ainoastaan armeijan palvelemista varten. Henry käytti runsaasti alkoholia ja törsäsi vanhemmiltaan perittyjä varojaan uhkapelaamiseen ja prostituutioon. Hän ehti elää sivuraiteilla muutaman kuukauden, ennen kuin hänen kuntoutumisestaan vastaavat ylemmät tahot puuttuivat rankalla kädellä hänen touhuihinsa. Henry uhattin erottaa lopullisesti armeijan palveluksesta, ellei hän suostuisi vastaanottamaan ammattilaisten apua ja ryhdistäytymään. Puuttuminen herätti ja säikäytti hänet, sillä Henry pelkäsi koko elämäntarkoituksensa valuvan hukkaan, jos hän ei jatkaisi enää armeijan palveluksessa. Viinan käyttö jäi ja hän alkoi käymään säännöllisesti psykiatrin tapaamisissa osoittaakseen olevansa vielä palveluskelpoinen. Lopulta Henry palautettiin takaisin palvelukseen, mutta tällä kertaa asevoimien alaisuudessa asiantuntijan roolissa. Hänen työhönsä kuului lähinnä konsulttina toimiminen, ja hän teki työtä paljon puolustusministeriön kanssa. Lisäksi Henry komennettiin kouluttamaan uusia Delta Force-joukkoihin pyrkiviä sotilaita.

Asevoimien konsulttina Henry oli usein tekemisissä myös itse puolustusministerin kanssa, mutta erityisesti hänen avustajansa kautta. Erityisavustajana toiminut Audrey Miller oli Henryn kanssa usein napit vastakkain, sillä heidän näkemyksensä erosivat toisistaan välillä radikaalisti. Jollakin tapaa he kuitenkin päätyivät eräiden diplomaatti-illallisten päätteeksi sänkyyn keskenään, ja alkoivat siitä lähtien tapailla. He tapailivat toisiaan salassa puoli vuotta, ennen kuin suhde vakavoitui. Pian sen jälkeen Henry ja Audrey päättivät mennä kihloihin, ja Audrey muutti Henry asuntoon DC:ssä. He avioituivat maistraatissa nopeasti, viettäen erittäin pienimuotoiset hääjuhlat vain lähimpien ystävien ja sukulaisten läsnäollessa. Audreylla oli Henryyn erityinen vaikutus, ja ensimmäistä kertaa vanhempiensa kuoleman jälkeen Henry koki, että hän halusi saavuttaa elämässään jotain muutakin, kuin omistaa sen pelkästään armeijalle. Hän halusi perustaa perheen ja asettua aloilleen Audreyn kanssa, jota hän rakasti enemmän kuin mitään muuta, ja joka teki hänet onnelliseksi. Audrey tuli raskaaksi pian häiden jälkeen ja synnytti Henrylle terveen tyttölapsen 1.12.2010. Pieni tyttö oli perinyt äitinsä ulkonäön kasvonpiirteitä ja vaaleita kutreja myöten, mutta hänen silmänsä olivat samaa paria kuin isänsä jäänsiniset silmät. Lapsi sai nimekseen Jenny Helen Locke.

Henryn oli todella vaikea uskoa vielä Jennyn syntymänkin jälkeen, että hänestä oli tullut isä. Hän ei ollut nuoruudessaan edes miettinyt hankkivansa lapsia tai haluavansa kokea isyyttä, mutta pienen tytön synnyttyä hän ei katunut kertaakaan päätöstään hankkia lasta Audreyn kanssa. Jennystä tuli välittömästi Henryn silmäterä ja elämän keskipiste sinä hetkenä. Perhe asui vielä DC:ssä Jennyn ensimmäiset vuodet, kunnes Henry sai uuden työtarjouksen, joka siirtäisi hänet New Yorkiin. Henryä oltiin ehdotettu FBI:n New Yorkin osastopäälliköksi, sillä hän oli palautunut Jemenin onnettomuudesta lähes täydellisesti, ja hänen kaltaistaan kokenutta ja osaavaa henkilöä oltiin kaivattu New Yorkissa toimivan osaston päälliköksi. Jos tarjous olisi tullut ennen Jennyn syntymää, niin Henry olisi hyväksynyt sen heti. Isyys ja Audreyn vastahakoisuus saivat Henryn kuitenkin epäröinnin tielle, ja hän mietti tarkkaan paikan vastaanottamista. Henry halusi edelleen työskennellä lainviranomaisena, ja osa hänestä oli oikeastaan jo pidemmän aikaa hingunnut takaisin kenttätöihin, mutta toisaalta tehtävä asettaisi hänet ja hänen perheensä uudenlaiseen vaaraan, eikä Henry ollut enää varma haluaisiko riskeerata sitä kaikkea. Lopulta hän sai kuitenkin Audreyn tuen komennuksen puolesta, ja perhe muutti New Yorkiin vuonna 2014, kun Henry otti paikan vastaan. Audreyllekin järjestäytyi työ New Yorkista, sillä hänet nimitettiin YK:n virkaan päämajalle.

Kentälle palaaminen vaati nopeasti veronsa ja Henrystä alkoi tulla hänen vaimonsa mielestä etäinen ja kylmä. Audrey oli tottakai tiennyt miehensä menneistä sotilaskomennoista ja siitä, että hän oli armeijan mies henkeen ja vereen, mutta hän oli rakastunut Henryyn silloin, kun hän ei ollut työskennellyt sotilaana ja tappanut työkseen ihmisiä. Aiemmin he olivat pystyneet puhumaan keskenään oikeastaan kaikesta, sillä he tekivät ministeriössä niin tiivistä yhteistyötä, mutta FBI:llä Henry ei tietenkään voinut puhua enää töistään kotona, eikä oikeastaan edes halunnut. Lisäksi Henryn työ oli äärimmäisen stressaavaa paitsi hänelle itselleen, mutta Audreylle se oli liikaa. Hän pelkäsi jatkuvasti perheensä elämän puolesta ja näki painajaisia siitä kuinka Henry, hän tai pahimmassa tapauksessa pieni Jenny tapettaisiin jonkun rikollisen toimesta. Audrey aneli aviomiestään lopettamaan työt, mutta Henry ei suostunut edes harkitsemaan sitä. Kun Henry oli päässyt taas kenttätyön makuun pitkän tauon jälkeen, niin hän määrätietoisesti halusi taas omistaa elämänsä työlleen. Tietysti mies myös huolehti perheensä turvallisuuden puolesta, mutta Henry teki jo kaikkensa sen eteen. Audreylle se ei kuitenkaan riittänyt. Hän teki omasta mielestään oikean ratkaisun ja vastuullisen velvollisuutensa äitinä, eli muutti tyttärensä kanssa takaisin DC:hen ja jätti Henryn New Yorkiin yksin. Henryn sydän särkyi, mutta vanhan tottumuksen mukaan hän käsitteli suruaan pureutumalla syvemmin työhönsä. Hänestä tuli entistäkin kostonhimoisempi. Jokainen rikollinen, jonka hän onnistui nitistämään, toi hänelle pientä tyydytystä katkeruuteen ja suruun. Hän näki tytärtään muutamia kertoja vuodessa, vaikka Audrey olisi antanut hänen tavata Jennyä enemmänkin. Henry oli nimittäin alkanut ajattelemaan, että Audrey oli ollut lopulta oikeassa. Hänelle tärkeät ihmisest olisivat DC:ssä paremmassa turvassa, kuin New Yorkissa, jossa Henry edusti kaikkea, jota rikolliset vihasivat.

NYKYISYYS

Avioeron jälkeen Henry jäi asuttamaan taloa yksin. Suurin osa talon huoneista ammotti tyhjyyttään ilman Audreyta tai Jennyä, mutta mies vietti käytännössä kaikki päivänsä työpaikallaan, joten Henry ei antanut sen häiritä. Hän piti huoneet ennallaan, jotta Jennyn tullessa vierailulle kaikki olisi myös valmiina. Audreyn kanssa välit olivat pitkään hankalat. Henryllä oli edelleen voimakkaita tunteita entistä puolisoaan kohtaan, mutta ne pidettiin visusti salassa, ja mies käyttäytyi jopa kylmästi naista kohtaan. Heidän avioerostaan oli ehtinyt kulua lähes vuosi, kun Audrey tuli käymään New Yorkissa töiden merkeissä ja Henry sattui olemaan samassa tilaisuudessa paikalla. Tilanne päättyi lopulta hyvin samalla tavalla, kuin silloin, kun he ensimmäistä kertaa olivat päätyneet yhteen - he päätyivät sänkyyn Audreyn hotellihuoneessa. Yhteisen illan jälkeen Henry oli entistäkin vaitonaisempi entistä puolisoaan kohtaan, sillä sänkyyn päätyminen ei todellakaan ollut herran suunnitelmissa.

Audreyn työt alkoivat vetää naista kuitenkin taas tiivimmin New Yorkiin, jolloin nainen toi Jennyn isänsä luokse hoitoon ja yöpyi itsekin Henryn luona. Ex-aviopari huomasi tulevansa kohtuullisen hyvin toimeen, mutta sen he tekivätkin vain Jennyn takia. Romanttisille tunteille ei voinut antaa valtaa, sillä se olisi sotkenut tilannetta entisestään. Jenny haihatteli aina toivoa vanhempiensa yhteenpaluusta, mutta Henry ja Audrey tekivät tyttärelleen hyvin selväksi sen, ettei niin tulisi tapahtumaan.

Koko maailma kääntyi päälaelleen, kun Jenny kidnapattiin New Yorkissa. Henryn huomio oli herpaantunut vain pienen hetken ajaksi työpuhelimeensa, joka oli soinut. Seuraavassa hetkessä Jenny oli kadonnut, ja puhelimeen soittanut tuntematon henkilö oli lausunut ehdot, joihin Henryn olisi myönnyttävä, mikäli tahtoisi nähdä lapsensa vielä hengissä. Ehdot koskivat erästä terroristiepäillyn tutkintaa, joiden etenemiseen Henryllä oli päällikkönä viime käden valta vaikuttaa. Henry ei kuitenkaan suostunut ehtoihin, sillä hänen vankkumaton periaate kaikenlaista korruptiota ja kiristystä vastaan piti, vaikka pelissä olikin hänen tyttärensä henki. Henry teki kaikkensa sen eteen, että löytäisi Jennyn ja pelastaisi hänet omin neuvoin. Suunnitelmat epäonnistuivat kuitenkin pahasti, eikä kidnappaajasta tai Jennystä kuulunut enää mitään sen jälkeen, kun Henryn niskurointi oli paljastunut kidnappaajalle.

Jennyn katoaminen rysäytti Henryn harteille suuret syyllisyydentuskat, eikä sitä helpottanut ollenkaan Audreyn räiskyvä viha ja pettymys. Audreyn mielestä Henryn itsepäinen ja joustamaton luonne oli lopulta johtanut siihen lopputulokseen, mihin he olivat nyt päätyneet - mikä pitikin varmasti osiltaan paikkansa. Jennyn menettäminen toi kuitenkin kaksikon lähemmäs toisiaan ja heidän tulehtuneet välinsä lämpenivät hiljalleen. He ymmärsivät, ettei yhdessä koettuun menetykseen helpottanut mikään muu, kuin asian yhdessä läpikäyminen. Lopulta Audrey päätti irtisanoutua töistään ja jätti Washingtonin, palaten takaisin Henryn luokse New Yorkiin.

pelaaja: pisaroi | fc: daniel craig | rpg: from new york with love